Seurakunnan perustehtävä on hengellinen työ, talouden ja hallinnon tehtävänä on luoda edellytykset tälle työlle ja sen kehittämiselle. Hallinto muodostaa siis tärkeän osan seurakunnan kokonaisuudessa. Hyvä hallinto on itse asiassa välttämättömyys ja edellytys hyvälle toiminnalle. Hallinto ajaa omalta osaltaan toiminnan tukena evankeliumin asiaa. Joskus kuulee, että ilosanoman eteenpäin viemiseen ei tarvita strategioita, vaan Jumalaa. Tämä on osin puutteellinen katsantokanta: toimiva strategia terävöittää toiminnan suuntia ja päämääriä, tehostaa työtä ja auttaa yksittäistä työntekijää keskittymään olennaiseen. Seurakunnan tulee tehdä voitavansa, loppu jää Herralle. ”Itse valjastat hevosesi taisteluun, mutta voitto on Herran kädessä.” (Sananl. 21:31)
Kirkkovaltuusto on seurakunnan ylin päättävä elin. Kirkkoneuvosto johtaa seurakunnan käytännön toimintaa ja hallintoa. Seurakuntaa johtavat siis maallikot, eivät työntekijät, vaikka kirkkoherran osuus työyhteisön johtajana ja kirkkoneuvoston puheenjohtajana toki on merkittävä. Seurakunnan taloustoimisto huolehtii kirkkoneuvoston apuna seurakunnan hallinnon, talouden ja omaisuuden hoitamisesta. Tavoitteena on, että hallinnon toiminta on mahdollisimman läpinäkyvää, hyvän hallintotavan mukaista, tasapuolista ja tehokasta.