Kerhot
Oletko kuullut kaveriltasi tai nähnyt ilmoituksen kerhosta? Mene rohkeasti mukaan. Kerhoon pääsee mukaan tulemalla kerhopaikalle kerhoaikaan. Mukaan voi tulla myös kesken toimikauden.
Kerhot alkavat yleensä syyskuun alussa ja kestävät kevääseen. Joulun aikaan on pitempi loma kerhoilla. Kerhot kokoontuvat kerran viikossa. Ohjelmassa voi olla laulua, leikkiä, kilpailuja, askartelua, hartauksia, nyyttikestejä ym. Kerhojen tarkoitus on viettää yhdessä mukava hetki pelin tai puuhastelun parissa.
Kaikki seurakunnan kerhot ovat maksuttomia. Kerhoja vetävät ohjaajat ovat tehtäväänsä hyvin koulutettuja vapaaehtoisia. Heidän ikähaitarinsa on 15 ikävuodesta ylöspäin.
Leirit ja retket
Varhaisnuorisotyö järjestää leirejä mm. Hilturannan leirikeskuksessa. Retkiä tehdään mm. varhaisnuorten rovastikunnallisiin tapahtumiin sekä lähistöllä oleviin mielenkiintoisiin kohteisiin.
Seuraa leireihin ja retkiin liittyvää ilmoittelua nuorten kirkollisista.
Kerho-ohjaajaksi
Kerhonohjaajaksi voi ilmoittautua kuka tahansa rippikoulun käynyt evankelisluterilaisen kirkon jäsen. Et tarvitse aikaisempaa kokemusta kerhon ohjauksesta vaan me koulutamme sinut tehtävään. Kerhoa ei tarvitse vetää yksin vaan mukaan voi pyytää vaikka parasta kaveria.
Koulujen alkaessa aloitamme haun, jolloin voit ilmoittautua koulutukseen. Tämän takia sinun tulee seurata koulun ilmoitustaulua ja kuunnella tarkasti kuulutukset.
Koulutus järjestetään kahdessa osassa yhteistyössä Haukiputaan seurakunnan kanssa. Ensimmäinen osa on syyskuun alussa Haukiputaan leirikeskuksessa ja toinen osa tammikuun lopussa Pudasjärven leirikeskuksessa. Molemmat osat ovat viikonloppukoulutuksia.
Paras tapa löytää oma kerho on rakentaa se jonkin oman harrastuksen ympärille. Voimme yhdessä miettiä, miten teemme harrastuksestasi kerhokelpoisen.
Palkkio meillä on syyskaudella 5 €/kerhokerta ja sitten kun molemmat koulutukset on suorittanut nousee palkkiokin.
Kerhonohjaajaksi sitoudutaan aina yhdeksi vuodeksi kerrallaan. Kerhovuosi sisältää yhden syys- ja kevätkauden. Kerhoa pidetään kerran viikossa arkipäivinä, viikonloppuisin kerhoja ei pidetä. Voit toimia ohjaajana useamman vuoden jos intoa riittää.
Kerhojen lisäksi kerhonohjaajan arkeen kuuluu kerran kuussa pidettävät kerhonohjaajapalaverit, joissa käsitellään kulloinkin ajankohtaisia kysymyksiä. Saat koulutuksesta ja kerhon pidosta myös todistuksen, josta on varmasti hyötyä sinulle tulevia opiskeluja varten