Pudasjärven hautausmaa

Siuruantie 256, 93100 Pudasjärvi

Pudasjärven hautausmaa on aivan kirkon vieressä. Sitä ympäröi 1370 metriä pitkä lautakatteinen hirsiaita, jonka vanhimmat osat ovat vuodelta 1809.

Ensimmäinen tällainen aita rakennettiin hautausmaan ympärille 1730-luvulla. Se on ollut aikaisemmin pärekatteinen. Aidan tehtävänä on ollut suojella hautapaikkoja villieläimiltä.

 

 

Talvi- jatko- ja lapin sodassa vuosina 1939–1945 kaatui 417 pudasjärveläistä. Heitä varten muodostettiin hautausmaan keskelle sankarihauta-alue, jonne vuonna 1951 pystytettiin E. Anderssonin suunnittelema kivinen muistoristi.

 

Sankarihauta-alueelle hankittiin vuonna 1978 pudasjärveläisen taiteilijan Paavo Tolosen tekemä sankarimuistomerkki.

4,3 metriä korkeaan kiveen on kiinnitetty pronssireliefi, jossa kuvataan, kuinka sotilas ja hänen poikansa sekä äiti ja hänen syliinsä pyrkivä lapsi rakentavat tulevaisuutta sodan repimässä maailmassa.

Sankarihautojen lähellä on muistokumpu, johon kuuluu uurna-alue, sirottelualue ja tyhjän sylin muistomerkki. Muistokumpu on valmistunut vuonna 2020, sen on suunnitellut Ritva-Liisa Pihlaja. 

Hautausmaan opaskartta

Hautausmaan käyttösuunnitelma