Kamarimusiikkikonsertti "Keskeyttävä musiikki"

ma 10.2. klo 18.00
Katariina ja Santeri

Seurakuntakoti

Sello-kitara duo Katariina Selenius-Santeri Rautiainen

Konsertissa kuullaan musiikkia, jota ovat säveltäneet Franz Schubet, Jean Sibelius ja Lili Boulanger.
Katariina Selenius on sulkavalaislähtöinen sellisti ja musiikkipedagogi. Tällä hetkellä hän toimii freelancerinä eri orkestereissa ympäri maata, lisäksi työskennellen eri projektien parissa. Hän valmistui keväällä 2023 orkesterimusiikin maisteriksi Tukholman Kuninkaallisesta Korkeakoulusta.
Sukupolvensa suomalaisista kitaristeista Santeri Rautiainen on ahkerimpia konsertoijia. Kotimaassa hän on esiintynyt laajoilla soolo- sekä kamarimusiikkikiertueilla kautta maan, lisäksi hän on konsertoinut eri puolilla Eurooppaa. Rautiaisen ohjelmisto sisältää musiikkia 1500- luvun kielisoitinteoksista tämän päivän sävellyksiin.

Vapaa pääsy, käsiohjelma 10€

Konsertin järjestävät Pudasjärven seurakunta ja Pudasjärven kulttuuripalvelut
  • Musiikki Musiikki

Linkki avautuu uudessa välilehdessä