Hautajaiset eli hautaan siunaaminen

Läheisen ihmisen menettäminen tuo surun ja elämän rajallisuuden arkemme keskelle. Me saamme surunkin keskellä luottaa Jumalan sanan lupaukseen ja jättää läheisemme taivaallisen Isämme syliin. 

Surun keskellä tärkeää on ystävien ja läheisten tuki. Seurakunnan työntekijät ovat apuna ja tukena hautajaisten suunnittelussa ja käytännön järjestelyissä. Heiltä saat myös keskusteluapua surun keskellä. Pudasjärven seurakunnassa toimii sururyhmä, josta saa tietoa kirkkoherranvirastosta ja diakoniatyöntekijöiltä.

Siunaaminen voi tapahtua kirkossa, kappelissa tai haudalla. Hautaaminen tapahtuu joko kirkon lähellä sijaitsevaan Pudasjärven hautausmaahan tai Sarakylän hautausmaahan. Tapauksessa, jossa vainaja on siunattu ja tuhkattu, voidaan uurnaa laskiessa pitää haudalla pieni hartaus.

Hautaansiunaamisen ja muistotilaisuuden musiikkitoiveissa ole yhteydessä seurakunnan kanttoriin. Kappelissa ja Sarakylän kappelissa on käytössä pienet urut ja muistotilaisuuspaikoissa seurakuntakodissa ja Hilturannassa piano. Voit esittää omia toiveitasi virsien, hengellisten laulujen, yksinlaulun, urkumusiikin tai pianomusiikin osalta tai pyytää niistä kanttorilta ehdotuksia.

Siunauksen järjestelyistä, ajankohdasta ja hautapaikasta voi ottaa yhteyttä kirkkoherranvirastoon, puh. 08-8823100. Perunkirjoitusta ja muita käytänön asioiden hoitamista varten tarvittavat virkatodistukset laaditaan Oulun aluekeskusrekisterissä, puh. (08) 316 1303. Todistus kannattaa tilata jo varhaisessa vaiheessa, niiden toimitusaika on kaksi viikkoa. 

Opas hautajaisjärjestelyihin -materiaalin voit ladata halutessasi tästä linkistä, se on saatavissa myös kirkkoherranvirastosta. 

Hautaan siunaamiseen liittyvistä maksuista löytyy tietoa kotisivujen hautausmaat -välilehdeltä, linkki tässä.

Seurakunnan tiloista hautajaisiin liittyen löytyy tietoa kirkkoja tilat -välilehdeltä, linkki tässä.

 

 
 
 
 
 
Kirkon alttari hautajaisasussa
Kirkon alttari hautausvarustuksella

Läheisen kuolema on syvä ja voimakas kokemus. Kuolema on aina yllättävä - odotettunakin. Hautajaisjärjestelyissä noudatetaan vainajan tahtoa.

Ennen hautajaisia

Kaikilla on oikeus tulla haudatuksi kotikuntansa seurakunnan ylläpitämälle hautausmaalle.

Hautaus ja hautapaikka

Muistotilaisuudessa muistellaan vainajaa ystävien ja sukulaisten kesken. Pappia voi pyytää osallistumaan tilaisuuteen.

Muistotilaisuus

Suru on luonnollinen tapa kohdata menetys. Samalla myös oman elämän rajallisuus tulee vastaan. Hautajaiset on omaisille tärkeä hetki suremiseen ja keskinäiseen lohdutukseen.

Omaisen tunteet ja surutyö

Hautajaisten järjestäminen kannattaa aloittaa ottamalla yhteyttä joko oman seurakunnan kirkkoherranvirastoon, päivystävään pappiin tai hautaustoimistoon. Siunaamistilaisuudesta voi tehdä vainajan näköisen.

Hautaan siunaaminen

Ylösnousemus tuo toivoa kuoleman hetkeen. Jeesuksen sovitustyön ja ylösnousemuksen kautta meillekin on valmistettu sija taivaan kodissa.

Hautaan siunaamisen merkitys

Erityisesti hyvin läheisen ihmisen kuoleman tapahtuessa lapset tarvitsevat erityistä tukea ja huomiota. 

Lapsi ja kuolema

Lapsen kuoleman suuressa surussa ei tarvitse selvitä yksin. Läheisten lisäksi sekä kotikunta että kirkko auttavat.

Lapsen kuoleman surussa ei tarvitse selvitä yksin

Kun itsemurhan tehneen läheinen on kohdannut asiaan liittyvät, usein ristiriitaiset tunteet, löytyy itse suruprosessille enemmän tilaa.

Itsemurhan tehneen läheiset kohtaavat vaikeita kysymyksiä