HAUTOJEN KUULUTUS

Alla olevasta kaaviosta näet hautojen kuulutusprosessin.



 

Pudasjärven seurakunta aloittaa hautojen kuulutusmenettelyn kesällä 2025 Riekinkankaan hautausmaan A-alueella. Tämä tarkoittaa sitä, että kaikki haudat, joihin ei ole haudattu vainajaa 25 vuoteen ja sitä myötä hallinta-aika on kulunut umpeen. 

Hallinta-ajan päättymisestä ilmoitetaan Pudasjärveläinen -lehdessä, seurakunnan verkkosivuilla, kirkkoherranvirastoon sekä Riekinkankaan hautausmaan ilmoitustauluille asetettavalla julkisella kuulutuksella. Kuulutuksen lisäksi hautaluettelot päättyneistä hallinta-ajoista haudoittain löytyvät seurakunnan verkkosivuilta, kirkkoherranviraston ja Riekinkankaan hautausmaan ilmoitustauluilta. 

Omaiset voivat joko jatkaa haudan hallinta-aikaa 25 vuodella eteenpäin hinnaston mukaisella hinnalla tai luopua haudasta. 

Luopumisessa omaiset eivät lunasta lisää hallinta-aikaa, jolloin hauta palautuu takaisin seurakunnalle. Hautakivet ovat omaisten omaisuutta ja näinollen kivet täytyy noutaa määräajan loppuunmennessä pois haudalta (vuoden 2026 loppuun mennessä). Seurakunnalle luovutettu hauta voidaan näin ollen ottaa myöhemmin uudelleen käyttöön.

Hautaustoimen maksut 2025