Ristiäiset eli kastejuhla

Kaste on Jeesuksen Kristuksen asettama sakramentti ja kristittynä olemisen perusta, joka kantaa läpi koko elämän. Kasteessa ihminen tulee osaksi kotiseurakuntaansa sekä maailmanlaajuista kirkkoa ja kristittyjen joukkoa. Kaste toimitetaan Jeesuksen antaman kaste- ja lähetyskäskyn (Matt.28:18-20) mukaisesti.

Kaste voidaan toimittaa kotona, kirkossa tai jossain muussa seurakunnan tilassa sekä jumalanpalveluksen yhteydessä. Sopiaksenne ristiäisten ajankohdasta tai varataksenne papin tai kastepaikan seurakunnalta ottakaan yhteyttä kirkkoherranvirastoon, puh. 08-8823100.

On toivottavaa, että vanhemmat ja pappi tapaavat toimituskeskustelun merkeissä ennen kastetilaisuutta. Tapaamisessa sovitaan kastejuhlan kulusta ja virsistä sekä täytetään lasta koskeva rekisteröimislomake. Pappi tarkistaa kummien tiedot etukäteen, tämän vuoksi kummien henkilötunnukset on hyvä pyytää ennen toimituskeskustelua.

Ristiäiset ovat tavallisimmin viikonloppuna, mutta vanhempien toivoessa voi päivä olla joku muukin. Seurakunta lahjoittaa lapselle kastekynttilän ja kastetodistuksen sekä kummeille annettavat kummitodistukset. Kastettavalla tulee olla vähintään kaksi kummia, jotka ovat evankelis-luterilaisen kirkon konfirmoituja jäseniä.

Kastejuhlaa seuraavana sunnuntaina vietetään jumalanpalvelusta, johon kastettu, tämän perhe, kummit ja isovanhemmat ovat lämpimästi tervetulleita. Jumalanpalveluksessa luetaan kastettujen nimet sekä rukoillaan kastettujen ja heidän läheistensä puolesta. 

Kastetun nimellä varustettu puunlehti ripustetaan seurakuntakodin kirkkosalin kastepuuhun. Tammikuussa pidettävässä perhemessussa perhe saa muistoksi kastetun nimellä varustetun puunlehden. 

Kastejuhlassa laulettavia virsiä voi katsoa tarkemmin virsikirja.fi sivustolta, linkki tässä. 

Lisätietoja seurakunnan tiloista kastejuhlaa varten löytyy kotisivuilta, linkki tässä.

 

 
 
 
 
 

Kummius on kirkon ja vanhempien antama luottamustehtävä. Kummeja tulee olla vähintään kaksi. Poikkeustapauksessa riittää myös yksi kummi. Päätöksen tekee oman seurakunnan kirkkoherra.

Kummien valinta ja tehtävät

Kastetilaisuuden kulku vaihtelee sen mukaan, minkä ikäinen kastettava on. Usein kaste tapahtuu muutaman kuukauden kuluessa lapsen syntymästä. Kasteessa lapsi liitetään nimeltä kutsuen kristilliseen uskoon ja seurakunnan jäseneksi.

Ristiäisten kulku

YouTube-video