Seurakuntakodin piharemontti
Seurakuntakodin piharemontin toteutus alkaa vapun jälkeen.

- Työt alkavat puiden kaatamisella viikolla 18 (2.5.2023). Pihalta poistetaan turvallisuussyistä puita, joiden juuret vaurioituvat pihan, sekä parkkialueen avaamisen yhteydessä.
- Viikolla 18 aidataan ensimmäinen työmaa-alue, jolloin virastopäädyn parkkipaikat ja kulkureitit ovat poissa käytöstä. Kulku kirkkoherranvirastoon ohjataan tällöin pääsisäänkäynnin kautta. (myös keittiön ovi ja roskakatos)
- Ensimmäisiä työvaiheita puiden kaatamisen lisäksi on kaapeleiden yms. paikantaminen.
- Kaivuutyöt alkavat viimeistään viikolla 19 viraston nurkalta takapihalle päin sokkelin vierustalta.
- Julkisivu-urakan osalta ensimmäisiä töitä on tiilipintojen kuivajääpuhallus, joka pyritään tekemään ennen kuin pihaurakoitsija avaa sokkelinvierustoja.
- Kesä- heinäkuun ajan etupiha on kauttaaltaan avattuna.
- Turvallinen kulkuyhteys seurakuntakodille pyritään järjestämään koko remontin ajan, joko pääovesta tai viraston/varhaiskasvatuksen ovesta.
- Seurakuntakodin tilat ovat pääosin käytössä perhejuhlia varten koko remontin ajan. Autojen pysäköintiin pyydetään mahdollisuuksien mukaan käyttämään esimerkiksi naapurissa olevan rauhanyhdistyksen parkkipaikkoja..
- Jumalanpalvelukset pidetään kesä-elokuun ajan kirkolla. Järjestämme aikaisempia kesiä enemmän kirkkokuljetuksia. Seurakunnan ryhmät kokoontuvat ennen kesätaukoa seurakuntakodilla entiseen tapaan.
- Piharemontin tärkeimpiä tavoitteita on seurakuntakodin salaoja- ja sadevesijärjestelmän ajantasaistaminen sekä turvallisten pysäköintijärjestelyiden lisääminen. Remontin yhteydessä parannetaan myös lasten toimintamahdollisuuksia rakentamalla leikkipaikka virastopäädyn viereiseen metsikköön, sekä uusitaan kirkkosalin valaistus.
28.4.2023 08.33