Kulttuurihistoriallisesti arvokas Raamattu palasi seurakunnan haltuun
Kirkkoherra Palmannuksen hukkumisonnettomuuden yhteydessä vuonna 1666 Pudasjärveen uponnut Raamattu on palannut seurakunnan hallintaan. - Juttuun on päivitetty FT Paula Mäkelän löytämät, seurakunnan vanhoissa kalustoluetteloissa olevat tiedot Raamattuun liittyen.
Seurakunnan entinen kappalainen Juha Kukkurainen ja kirkkoherra Timo Liikanen Bukowskisilla 22.12.2025.
Pudasjärven seurakunta on saanut maanantaina 22.12.2025 haltuunsa vuodelta 1642 peräisin olevan, kulttuurihistoriallisesti merkittävän kirkkoraamatun. Ensi kesäkuussa tulee kuluneeksi 360 vuotta siitä, kun seurakunnan ensimmäinen kirkkoherra Josefus Palmannus perheineen hukkui Pudasjärveen. Palmannuksen perhe oli palaamassa Hilturantaan helluntain jumalanpalveluksesta. Raamatun lisäksi järveen vajosi myös ehtoollisvälineet, jotka ovat siellä vielä tänäkin päivänä. Paikallisen perimätiedon mukaan Raamattu olisi löytynyt 1820-luvulla. Vuonna 1887 ilmestyneessä A.H Snellmanin kirjassa ”Oulun kihlakunta” on maininta Raamatun löytymisestä. Seurakunnan arvoesineisiin ja vanhoihin kalustoluetteloihin perehtynyt FT Paula Mäkelä Jyväskylän yliopistosta toteaa Ylen uutisessa 28.12, että Raamattu ei ole ollut vedessä pitkää aikaa. Hän perustaa tietonsa vuosilta 1691 ja 1707 oleviin kalustoluetteloihin, joissa löytyy viitteitä tähän Raamattuun. Paula Mäkelä on löytänyt seurakunnan arkistosta myös tiedon, että vuonna 1762 seurakunta oli myynyt Raamatun 27 kuparitaalerin hintaan.
Seurakunta sai 16.12. yhteydenoton, jossa todettiin, että järven pohjasta löytynyt Raamattu on tulossa huutokaupattavaksi Bukowskisille Helsinkiin. Kirkkoherra Timo Liikanen oli välittömästi yhteydessä Raamatun omistajaan, ja selvitti että kyseessä oli juuri tämä Palmannuksen Raamattu. Asia varmistui, kun viimeisin omistaja kertoi, kenellä Raamattu oli ollut ennen häntä. Seurakunnalle tieto nimistä oli saatu entiseltä kappalaiselta Juha Kukkuraiselta ja Pirkko Savelalta. Koska Raamatun haltija ei ollut vielä sopinut yksityiskohtia myyntiin liittyen Bukowskisin kanssa, seurakunta pääsi ostamaan Raamatun suoraan. Verkosta löytyvien uutistietojen mukaan näitä Raamattuja on huutokaupoissa myyty viime vuosien aikana 1 000 – 3 000 euron hintaan. Tähän haitariin mahtui myös seurakunnan maksama korvaus.
Kirkkoherra Timo Liikanen kävi hakemassa Raamatun Helsingistä Bukowskisilta. Myös olennaiset vinkit Raamatun hallintaketjuun antanut Kukkurainen oli mukana todistamassa tätä historiallista hetkeä.
”Tämä on ilon ja riemun päivä Pudasjärven seurakunnalle, kun kulttuurihistoriallisesti merkittävä Raamattu saadaan takaisin kotiin. Siihen liittyen on luvassa ensi vuonna arvoisensa juhlat”, toteaa Liikanen.
”Neljänkymmenen vuoden ajan olen haaveillut Raamatun saamisesta Pudasjärvelle, ja nyt se toteutui. Aivan uskomatonta!”, kommentoi puolestaan nykyisin Ruokolahdella eläkepäiviään viettävä Kukkurainen.
Raamatun vaiheista
Rauhan tervehdys -seurakuntalehdessä (26/2009) toimittaja Pekka Helin on käsitellyt laajasti Raamatun taustoja. Lähteenä tässä on käytetty seurakunnan arkistosta löytyvää Raakel Nevakiven kirjoittamaa päiväämätöntä selostusta. Siinä todetaan muun muassa, että kannet eivät ole alkuperäiset ja että alku- ja loppupuolelta on jouduttu poistamaan sivuja. Viime sotiin saakka Raamattu on ollut Pietarilan suvun hallussa Pudasjärvellä. Keväällä 1939 Margareta Pietarila lahjoitti sen Oulun poliisimestari Eero Manniselle. Hän oli 1600-luvun esineistä ja kirjoista kiinnostunut keräilijä. Lahjoituksesta on merkintä Raamatun kannessa. Raamattu olisi ilmeisesti jossakin kohtaa haluttu ostaa takaisinkin. Toimittaja Helin viittaa artikkelissaan Liitto-lehden vuoden 1984 juttuun, jossa siitä olisi tarjottu "kahta hevosen hintaa", mutta kauppoja ei ollut syntynyt.
1980-luvun lopulla silloinen Pudasjärven kirkkoherra Timo Vuojus yritti saada Raamattua seurakunnalle. Neuvottelut Mannisen suvun kanssa eivät johtaneet tulokseen. Raamattu saatiin kuitenkin Pudasjärven kirkkoon kuvattavaksi, ja siitä otettiin kolmiulotteinen hologrammivalokuva. Tuolloin Raamattu oli myös lyhyen aikaa näytillä Pudasjärvellä.
Pekka Helin mainitsee artikkelissaan myös poliisimestari Mannisen jälkeiset omistajat: Eila Lahden ja Matti Weckströmin. Seurakunnalla on ollut tämä tiedossa. Viimeisin omistaja on osa tätä ketjua.
Kristiina -kuningattaren mukaan nimetty vuoden 1642 kirkkoraamattu
Vuoden 1642 ensimmäisiä suomalaisia kirkkoraamattuja, Kristiinan Raamattunakin tunnettua teosta painettiin Tukholmassa 1200 kappaleen painos, joista Suomeen tuotiin 750 kappaletta. Raamattu omistettiin silloiselle 15-vuotiaalle Ruotsi-Suomen hallitsijalle, kuningatar Kristiinalle. Samaisen Kristiinan holhoojahallitus oli vahvistanut lokakuussa 1641 Pudasjärven seurakunnan itsenäisyyden.
Palmannuksen Raamattu oli mitä suurimmalla todennäköisyydellä seurakunnan omaisuutta. Seurakuntien tuli näet hankkia Raamattu, jopa sakon uhalla, ja siksi moni Suomeen saapuneista teoksista päätyikin seurakunnille sekä korkeassa asemassa oleville henkilöille.
Seurakunnalle vuonna 2019 arvoesineiden inventoinnin tehneen Paula Mäkelän mukaan näitä ”Kristiina-kuningattaren Raamattuja” tuli pelkästään Pohjanmaan alueelle parisen kymmentä kappaletta. Ouluun niitä tuli vajaa kymmenen.
”Suurta rahallista arvoa Raamatulla ei ole, mutta sen tunnearvo seurakunnalle on erittäin suuri, eikä sitä voida määritellä rahassa”, hän toteaa.
1930-luvulla Raamattu on ollut tarkoitus lahjoittaa Pudasjärvelle perustettavaan museoon, mutta hanke unohtui.
Pudasjärven seurakunta haluaa säilyttää Raamatun mahdollisimman hyvässä kunnossa tulevillekin sukupolville. Se tulee löytämään myöhemmin paikkansa kirkosta, jossa on alttaripöytä, jonka päällä kirkkoherra Palmannus on aikanaan Raamattua pitänyt.
Edit: juttua päivitetty 28.12.2025 FT Paula Mäkelän tiedoilla seurakunnan vanhoista kalustoluetteloista.
Lähteet:
PudKA Raakel Nevakiven päiväämätön selostus Raamatun vaiheista.
Juha Virranniemi 28.12.2025 Seurakunta osti Raamatun, joka upposi järveen yli 350 vuotta sitten. Yle uutiset.
Rauhan Tervehdys 26/2009 Pekka Helin: Puolitoista vuosisataa veden alla.
Päivämies 20/1988 Toivo Määttä: Eräs helluntai Pudasjärvellä vuonna 1666
Sun Dec 28 22:44:00 EET 2025